Kryptovaluutat ja pelaaminen

Siinä missä pelaaminen on lisääntynyt kaikissa ikäluokissa koko 2000-luvun ajan. Looginen kehitys juontaa alkunsa 80-luvulla tulleisiin konsolikoneisiin sekä kotitietokoneisiin, mutta se on johtanut nykyään 2020-luvulla siihen, että esimerkiksi Suomessa yli…

Kun 4G otettiin käyttöön, suomalaisille naureskeltiin maailmalla – DNA:n johtaja kertoo, kuinka nauru muuttui lopulta ihmettelyksi ja miksi Suomi on nyt 5G:n edelläkävijä – ja luopumassa vanhasta teknologiasta

DNA ilmoitti elokuussa 2021 ajavansa 3G-verkkonsa alas Suomessa ja samalla yksi mobiiliteknologian aikakausi tulee päätökseen. Harva kuitenkaan tietää, että syy siihen, miksi Suomessa voidaan luopua vanhasta teknologiasta ja ottaa nopeasti…