Mobiiliverkon yhteyksiä vahvistettiin Kainuussa – vastaavat pysyvästi kasvaneeseen datankäyttöön alueella
Koronapandemia vaikuttaa kiihdyttäneen tietoliikenteen kasvua pysyvästi: kun verrataan vuoden 2020 alkua vuoden 2022 alkuun, mobiiliverkon liikenne on kasvanut Kainuussa lähes 50 %. Kasvuun ovat vaikuttaneet pysyvästi lisääntynyt etätyö sekä yritysten…
Toimiiko vanha riisiniksi, jos kännykkä putoaa mökkilaiturilta veteen? DNA listaa parhaat tavat pelastaa kovia kokenut puhelin
Kesällä puhelin löytää paikkansa yhä useammin esimerkiksi sortsien taskusta. Samalla kasvaa sen todennäköisyys, että laite putoaa maahan tai muulle kovalle pinnalle. Kesäloman tullen moni myös paistattelee päivää laiturilla tai veneillen,…
Pohjolan piilaakso saa uuden ja kattavan 5G-verkon
Telian ja DNA:n yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy (SYV) rakentaa uutta kattavaa 5G-verkkoa Pohjois- ja Itä-Suomeen yhteistyössä Nokian kanssa. Verkon rakennustyöt Oulussa aloitettiin jo joulukuussa 2021, ja työ jatkuu nyt…
Pirkanmaalla kerätään tietoa pyöräteiden kunnosta mobiilipelin avulla
Väylävirasto hyödyntää jälleen viime kesänä pilotoimaansa joukkoistetun datankeruun mobiilipeliä. Kuntalaiset pääsevät tienaamaan rahaa pyöräillessään ympäri Pirkanmaata ja kartoittamalla samalla pyöräteiden vaurioita Crowdsorsa-sovelluksen ohjeistamana. Kartoitustapahtuma alkaa lauantaina 9.7. klo 10 (säävarauksella).…
Gigantin kesäkuun myydyimmät puhelimet TOP 10 – Inflaatio ei näy vielä puhelinkaupoilla
Ostovoiman heikkenemisestä huolimatta puhelinkauppa käy yhä tuttuun tapaan. Puhelimia myydään enemmän kuin keskikeväästä, ja suomalaiset ostavat nyt etenkin keskihintaisia 5G-puhelimia ja iPhonen suosikkimalleja. Kesäkaudella älypuhelimia hankitaan etenkin syksyllä koulunsa aloittaville.…
Yhteisverkossa uusi 5G-taajuusalue käyttöön kesän aikana
Telian ja DNA:n yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy on rakentanut kattavaa 5G-verkkoa Saimaan alueelle. Uusi nopeampi verkko toimii jo muun muassa Juvalla, Parikkalassa, Punkaharjulla, Puumalassa, ja Sulkavalla. Työn myötä myös…
POCO F4 ja POCO X4 GT debytoivat tehokkaalla järjestelmäpiirillä
POCO F4 ja POCO X4 GT ovat POCO-sarjan viimeisimmät tehokkaat älypuhelimet, jotka voivat ylpeillä rajoittamattomalla nopeudella. Nuorten teknologiasta kiinnostuneiden joukossa suosittu POCO lanseeraa uudet POCO F4:n ja POCO X4 GT:n…
Huawei julkisti uusia huippulaitteita
Huawei jatkaa ekosysteeminsä laajentamista ja saumattoman käyttökokemuksen kehittämistä. Uusien tuotejulkistusten myötä yhtiö astuu nyt myös täysin uusiin tuotekategorioihin. Huawei on esitellyt strategiansa keskeiset painopistealueet Istanbulissa järjestetyssä tapahtumassa. Yhtiön strategia keskittyy…
Elisa, Nokia ja Qualcomm saavuttivat maailman suurimman tiedon lähetysnopeuden 5G-verkossa Nokia Arenalla
Tampereella tehtiin tietoliikenteen historiaa, kun Elisa, Nokia ja Qualcomm saavuttivat maailman suurimman 2,1 gigabitin tiedonsiirtonopeuden päätelaitteesta verkkoon päin (uplink) kaupallisessa 5G-verkossa. Ennätys tehtiin Elisan 5G-verkossa Nokia Arenalla Qualcommin päätelaitteilla. 2,1…
Sosiaalisen pelaamisen turnaukset aikuisille
Tiesitkö, että kasinoille tutut pelit ovat pelattavissa myös AIVAN täysin ilman rahaa, kasinoiden ulkopuolella. Tai ainakin näin on tehnyt Pragmatic Play, yksi kasinopelien ja kolikkopelien parhaista pelistudioista. Pragmatic Play on…
Pikakasino-opas: Reaaliaikaiset talletukset ja kotiutukset alle 5 minuutissa Britellä, Trustlylla ja Eutellerillä
Nykyaikaiset ihmiset ovat hyvin kärsimättömiä verrattuna vanhempiin polviin. Joidenkin tutkimusten mukaan me näemme nykyisin 10.000 kertaa enemmän ärsykkeitä, kuin aiemmat sukupolvet. Mainoksia on joka paikassa ja teknologia on tuonut yritykset…
Liikenteen turvallisuutta kehitetään 5G-verkon avulla – kenttätestit Sodankylässä tuottivat lupaavia tuloksia
Liikenneturvallisuuteen tähtäävässä projektissa otettiin merkittävä askel, kun palveluita testattiin Sodankylässä oikeilla ajoneuvoilla. Tavoitteena on ehkäistä liikenneonnettomuuksia toimittamalla ajoneuvoille ajantasaisia tietoja olosuhteista 5G-verkossa. Myös autot itse keräävät ja välittävät tietoa. Kansainvälisen…
Videopelien parhaat kasinot ja parhaat videopeliteemaiset kasinopelit
Uhkapelien suuri bisnes, joten ei ole yllätys, että kasinopelit löytävät tiensä videopelimaailmoimme. Tosielämän kasinon kirkkaat valot ja kiiltävät pinnat voivat olla varsin houkuttelevia, ja useat videopelit ovat yrittäneet vangita tämän…
Tampere aikoo olla yksi Euroopan nopeimmista kaupungeista uuden 5G-verkon käyttöönoton myötä
Tampere aikoo olla Euroopan nopeimpien kaupunkien joukossa. Tampereen kaupunki aloittaa yhteistyön Elisan, Nokian, Qualcommin ja CGI:n kanssa 5G-korkeataajuusverkon käyttöönotossa. Kaupungin visio on yhdistää paikallinen data luokkansa parhaaseen 5G-verkkoon parempien palveluiden…