Samsungin hiljattain teettämä pohjoismainen kyselytutkimus paljastaa syvän kuilun suomalaisten huolen ja osaamisen välillä, mitä tulee henkilökohtaisten laitteiden tietoturvaan. Vaikka valtaosa (83 %) suomalaisista on vähintään hieman huolissaan laitteidensa henkilötietojen yksityisyydestä, vain pieni vähemmistö (7 %) kokee olevansa erittäin perehtynyt niiden suojaamiseen.
Ristiriita on ilmeinen. Samsungin Suomen maajohtaja Mika Engblomin mukaan yksityisyydestä huolehtiminen koetaan usein vaikeaksi, monimutkaiseksi ja ehkä jopa tylsäksi.
”Vaikka riskeistä ollaan tietoisia, harva on aidosti perehtynyt henkilötietojensa suojaukseen”, Engblom pohtii.
Suomi laahaa Pohjoismaiden perässä
Erityisen huolestuttavan havainnon tuloksista tekee se, että lähes joka kuudes suomalainen (14 %) myöntää, ettei ole lainkaan perehtynyt laitteidensa henkilötietojen suojaukseen.
Tällä saralla Suomi erottuu negatiivisesti muista Pohjoismaista.
”Suomi edustaa tässä Pohjoismaiden häntäpäätä”, Engblom toteaa. ”Ruotsissa vastaava luku on vain 5 %, Tanskassa 8 % ja Norjassa 7 %. Meillä on tässä selkeästi petrattavaa.”
Kuluttajat odottavat tukea valmistajilta
Kyselyn mukaan suomalaiset eivät kuitenkaan halua kantaa vastuuta yksin. Selvä enemmistö (76 %) on sitä mieltä, että elektroniikkavalmistajien tulisi tehdä enemmän tukeakseen kuluttajia tietojen suojaamisessa. Lisäksi 67 % vastaajista kaipaa selkeämpiä ohjeita yksityisyyden hallintaan.
Engblomin mukaan ensimmäinen askel on avoimuus siinä, miten tietoja käsitellään ja suojataan. Esimerkkinä hän mainitsee Samsungin laitteiden Knox-tietoturva-alustan, joka suojaa laitetta useilla tasoilla.
Valmistajan suojaus ei kuitenkaan ole aukoton ilman käyttäjän omaa panosta.
”Laitevalmistaja ei voi suojata käyttäjää kaikelta, esimerkiksi tarjoukseksi naamioituun tietojenurkintahuijaukseen tarttumiselta. Siksi myös käyttäjien tiedoilla, toiminnalla ja esimerkiksi operaattoreiden tarjoamalla tietoturvapalvelulla on merkitystä”, Engblom summaa.
Näin parannat omaa digiturvaasi – 4 helppoa vinkkiä
Vaikka tietoturva voi tuntua monimutkaiselta, jo muutamalla perustoimella voi parantaa merkittävästi omien tietojen suojausta.
1. Pidä laitteet päivitettyinä Käyttöjärjestelmäpäivitykset eivät ole vain kosmeettisia. Ne korjaavat aktiivisesti löydettyjä tietoturva-aukkoja ja haavoittuvuuksia. Kun ostat uutta laitetta, tarkista samalla, kuinka pitkän päivitystuen valmistaja laitteelle lupaa.
2. Varo julkisia Wi-Fi-verkkoja Avoimet Wi-Fi-verkot (esim. kahviloissa tai lentokentillä) ovat usein suojaamattomia. Rikolliset voivat seurata liikennettäsi ja kalastella tietojasi. Älä koskaan jaa arkaluontoisia tietoja, kuten salasanoja tai pankkitunnuksia, julkisessa verkossa. Estä puhelintasi liittymästä avoimiin verkkoihin automaattisesti.
3. Lukitse puhelimesi kunnolla Varmista, että puhelimesi on suojattu pääsykoodilla (vähintään neljä numeroa, mutta mieluummin pidempi), sormenjäljellä tai kasvojentunnistuksella. Tämä estää varkaita pääsemästä käsiksi tietoihisi välittömästi. Muista myös vaihtaa SIM-korttisi oletus-PIN-koodi.
4. Ota mobiilivarmenne käyttöön Sähköisessä tunnistautumisessa mobiilivarmenne on usein pankkitunnuksia turvallisempi vaihtoehto, sillä se ei sido henkilötietojasi suoraan pankkitiliisi. Selvitä myös, millaisia muita tietoturvapalveluita (kuten haittaohjelmien estoa) oma operaattorisi tarjoaa.
Tiedot perustuvat Samsungin tilaamaan ja Norstatin toteuttamaan pohjoismaiseen kyselytutkimukseen, joka tehtiin 12.–26.8.2025. Suomesta vastaajia oli 1060.