DNA:n 5GDNA:n 5G

DNA pysyi myös vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon aikana maailman kärkijoukoissa mobiilidatan käyttömäärissä liittymää kohden, kertoo kansainvälisen tutkimusyhtiö Tefficientin tuore raportti**. Raportista selviää myös, että edellisvuosien tapaan DNA:n asiakkaat käyttivät eniten liittymäkohtaista mobiilidataa Euroopassa. Sen sijaan keskimääräinen gigatavukohtainen datan hinta on Euroopan alhaisimpia.

DNA:n asiakkaat käyttivät vuoden 2022 tammi–kesäkuun aikana liittymää kohden dataa toiseksi eniten koko maailmassa – keskimäärin 43,6 gigatavua kuukaudessa, kun koko vuonna 2021 luku oli 40,6 gigatavua. Samalla DNA:n asiakkaat olivat tuttuun tapaan Euroopan ahkerimpia mobiilidatan käyttäjiä. Koko maailman tilastossa DNA:n edelle kiri kuwaitilainen operaattori Zain.

TOP 5 -lista, koko maailma, gigatavua per liittymä:

  1. Zain, Kuwait, 53,4*
  2. DNA, Suomi, 43,6
  3. Zain, Saudi-Arabia, 37,0*
  4. Elisa, Suomi, 36,0
  5. 3, Itävalta, 35,1

*Saatavilla vain koko vuoden 2021 luku.

Tefficient raportoi, että kärkisijoja pitäviä operaattoreita yhdistää mahdollisuus rajattomiin datan siirtomääriin ja 5G-palveluiden kattava tarjonta. DNA aloitti ensimmäisten 5G-palveluiden tarjonnan jo loppuvuodesta 2019. Mobiilidatan käyttömäärän kasvunopeus onkin ollut huimaa, sillä liittymäkohtainen datamäärä on liki kaksinkertaistunut vain kolmessa vuodessa – vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla mobiilidataa käytettiin vain 23,5 gigatavua per liittymä.

Vuoden 2022 ensimmäisen vuosipuoliskon päättyessä DNA:n 5G-verkko tavoitti laskennallisesti jo noin 70 % suomalaisista heidän asuinpaikkansa perusteella, mikä tarkoittaa yli 3,8 miljoonaa ihmistä 163 kunnan alueella.

”Puhelimiin tarkoitetuissa 5G-liittymissä siirretyn datan määrät ovat kymmeniä prosentteja 4G-liittymiä korkeammalla ja kodin laajakaistana käytettävissä mobiililiittymissä ero on jopa satoja prosentteja. Asiakkaamme ovat myös huomanneet, että vakaan mobiiliverkon yli on mahdollista toteuttaa koko kodin nettiyhteys. Uskomme datankäytön kasvun jatkuvan entisestään 5G:n yleistymisen myötä”, sanoo DNA:n radioverkoista vastaava johtaja Jarkko Laari.

5G parantaa mobiiliverkon energiatehokkuutta

Tefficientin raportista selviää myös, että DNA:n asiakkaat nauttivat erittäin edullisista gigatavuista koko maailman mittapuulla. Pohjoismaisista operaattoreista juuri DNA:n asiakkaat maksavat keskimäärin vähiten jokaisesta käyttämästään gigatavusta –, toiseksi vähiten koko Euroopassa. Kasvavat datamäärät asettavat operaattorit kuitenkin tiukan paikkaan ilmastotavoitteiden ja käsillä olevan Euroopan-laajuisen energiakriisin edessä. Miten vastata datan kasvavaan tarpeeseen ja samalla pitää energiankulutus aisoissa?

5G-tekniikalla on yhä suurempi rooli mobiiliverkon gigatavukohtaisen energiankulutuksen vähentämisessä. Jo lyhyellä aikavälillä 5G-verkon laajentuminen vähentää painetta kasvattaa 4G-verkon kapasiteettia, mikä auttaa energiankulutuksen ja päästöjen kaitsemisessa, sillä 5G-verkossa samalla energiamäärällä voidaan välittää merkittävästi enemmän dataa kuin 4G-verkossa. Pitkällä aikavälillä yhä suurempi osa mobiilidatasta tulee siirtymään 5G-verkossa. Radioverkkojohtaja Jarkko Laari kertoo, että DNA:n verkossa datavolyymi jatkaa vahvaa kasvuaan ja samalla keskimääräinen datanopeus paranee 5G-verkkopäivityksen ansiosta. Toisaalta mobiiliverkon energiankulutus on kasvanut vain nimellisesti. Näin ollen energiankulutus gigatavua kohden on laskenut selvästi.

”Meille on tärkeää vastata ihmisten kasvavaan datatarpeeseen, mutta pitää samalla energiankulutus minimissä. 5G-tekniikan myötä mobiiliverkon energiatehokkuus paranee merkittävästi. Lisäksi 5G-verkon käyttöönotto mahdollistaa 3G-tekniikasta luopumisen vuoden 2023 jälkeen ja resurssien uudelleen sijoittamisen tehokkaampiin teknologioihin”, Laari kuvailee. 

Lähde: DNA / STT


Muuta luettavaa muualta:

Noppapelejä kotona ja nettipeleinä

Noppapelit ovat olleet jo satoja vuosia eri ikäisten pelaajien vapaa-ajan peleissä mukana. Aikuisten peleinä nopat ovat monesti liittyneet rahapelaamiseen, mutta kuuluvat nopat myös muihin vapaa-ajan peleihin, kuten esimerkiksi Netflixin menestyssarja Stranger Things :in esille tuoneeseen Dungeons and Dragons peliin, jossa on varsin monipuoliset nopat käytössä. Toisaalla ainoastaan aikuisten noppapelit ovat siirtyneet jo myös nettiin, kun nettikasinot ovat tuoneet pelattavaksi online, eli livekasinoihin livepeleinä erilaisia noppapelejä – kaikenlainen nettipelaaminen kehittyy edelleen.

Uusi auto pankkilainalla

Oletko miettinyt jo seuraavan autosi ostamista? Olet todennäköisesti ostanut edellisen autoliikkeen rahoituksella, mutta entä jos seuraavan ottaisitkin OP autolaina tai jonkun muun pankin pankkilainalla? Auto on kuitenkin yksi niitä elämän isoimpia investointeja, joten miksei senkin ottamista harkitsisi aina kilpailuttamiseen saakka?

Google Pay – kätevä tapa maksaa ostoksia

Google Pay on helppo ja kätevä tapa maksaa ostokset Android-laitteella kaupoissa, verkossa ja sovelluksissa.

By Niko

One thought on “DNA: Asiakkaat käyttävät yhä eniten mobiilidataa Euroopassa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *