Kuluttajat ovat nyt heränneet hakemaan elektroniikkaa FoodorastaKuluttajat ovat nyt heränneet hakemaan elektroniikkaa Foodorasta

Foodora-palvelun hakutilastot osoittavat, että kysyntä nopeasti ja helposti tilattavalle elektroniikalle on vahvassa kasvussa. Foodora ja Huawei pyrkivät vastaamaan kysyntään yhteistyöllä, jonka myötä Huawei-tuotteita voi tilata jatkossa Pohjoismaiden suurimmasta tilauspalvelusta alle puolen tunnin toimituksella.

Suomalaisten kulutustarpeet ja ostotavat ovat näkyvästi murroksessa. Jo lähes 60 % suomalaiskuluttajista ostaa verkosta joka kuukausi, ja toiseksi suosituin verkko-ostamisen tuotekategoria on elektroniikka. Yhä useampi kuluttaja kaipaa nopeita toimituksia, mutta Suomessa esimerkiksi elektroniikkapuolella saman päivän toimitukset eivät ole vielä yhtä yleisiä kuin monilla muilla markkina-alueilla.

Kiinnostus elektroniikan nopeaa kotiinkuljetusta kohtaan on nähtävissä myös toimituspalvelu Foodoran asiakaskäyttäytymisessä. Sadat käyttäjät etsivät palvelusta elektroniikkaa joka kuukausi. Vuoden 2022 aikana elektroniikan hakumäärät ovat kasvaneet tasaisesti noin 20 prosenttia kuukaudessa, ja elektroniikka onkin suurin yksittäinen hakutrendi palvelussa juuri nyt.

Huawei ja Foodora ovat aloittaneet uuden yhteistyön vastatakseen yhdessä tähän kasvavaan kuluttajatarpeeseen. Jatkossa valikoima Huawei-tuotteita on saatavilla nopeisiin tarpeisiin Foodora-palvelun kautta.

“Tämä on todellinen win-win-yhteistyö, joka hyödyttää ennen kaikkea asiakkaitamme. He ovat pitkään halunneet saada laadukasta elektroniikka nopeasti suoraan sinne, missä he ovat. Foodora ja Huawei pystyvät yhdessä helpottamaan suomalaisten arkea”, kertoo Foodoran Head of Business Development Max Börman.

“Uskomme, että tulevaisuuden verkkokaupassa kilpaillaan entistä enemmän parhaasta ostokokemuksesta. Foodora tarjoaa meille ja tuotteillemme mainion alustan päästä lähemmäs asiakasryhmiä, jotka arvostavat nopeaa toimitusta ja erittäin sujuvaa ostokokemusta. Olemme hyvin innoissamme siitä, että voimme nyt yhteistyössä vastata Foodorassa kasvaneeseen elektroniikan kysyntään”, toteaa Vaito Sauna-aho, Head of Ecosystem, Huawei Technologies Oy, kuluttajaliiketoiminta.

Ketterä puolen tunnin toimitus elektroniikalle voi vastata moneen yllättävään tilanteeseen. Aiemmin esimerkiksi jonkin tarvikkeen rikkoutuminen juuri ennen tärkeää matkaa saattoi johtaa haastaviin tilanteisiin, mutta Foodoran kaltaiset nopeat tilaus- ja toimitusmahdollisuudet tuovat lisää vaihtoehtoja yllättävien tilanteiden ratkaisemiseen. Foodora tarjoaa ilmaisen kotiinkuljetuksen yli 40 euron tilauksille, joten kuluttajat saavat tilattua suurimman osan Huawei-tuotteista ilman toimituskuluja.

Lähteet: Huawei
Kuva: Huawei/Foodora


Muuta luettavaa muualta:

Mikä on tubettaja?

Tubettaja tuottaa videosisältöä verkkoon yksin tai ryhmässä YouTube-videopalveluun, jonne  sisältö suosituimpana suoratoistovideopalveluna useimmiten ladataan. Monet tubettajat tekevät videoita työkseen, sillä he saavat videoiden katseluista tuloja. Moni tubettaja saa tulonsa kaupallisesta yhteistyöstä tai videoissa pyörivistä mainoksista. Kaikki tubettajan tulot ovat veronalaista tuloa ja niistä pitää maksaa veroja.

By Niko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *