DNA:n 5G-verkon peittoalue kattaa jo 50 % suomalaisten asuinpaikoista, eli lähes 2,8 miljoonaa ihmistä, yhteensä 114 eri paikkakunnalla. Tuoreimmat verkkoon liitetyt paikkakunnat ovat Aura, Ikaalinen, Kirkkonummi, Pertunmaa, Vesilahti ja Äänekoski. Aluelaajennusten ja parantuneen 5G-laitevalikoiman myötä 5G-palveluiden suosio on edelleen selvässä kasvussa.

  • Auraan 5G-kuuluvuutta on tuotu aluksi Horsmamäen ja Isoniitun väliselle alueelle.
  • Ikaalisissa 5G-peitto kattaa varsin kattavasti Läykkälän ja Sarkkilanjärven kaupunginosat. Peittoalueelle kuuluvat myös osittain Hakumäki ja Karhoinen.
  • Kirkkonummelle 5G-tukiasemia on rakennettu jo useita, ja niiden tarjoama peitto yltää kattavasti junaradan pohjoispuolen asuinalueille Jorvaksen ja Ravalsin välillä.
  • Pertunmaalla 5G-peitto kattaa kunnan kirkonkylän alueen.
  • Vesilahdella 5G-peitto kattaa kunnan kirkonkylän alueen.
  • Äänekoskella rakennettu 5G-peitto kattaa Pukkimäen ja Äänejärven alueet. Lähitulevaisuudessa 5G-alueeseen liittyvät myös kokonaan tai osittain Karhunlähde, Römmi, Likolahti, Markkamäki ja Mustaniemi.

DNA:n 5G-verkkoa rakennetaan kattavasti ympäri Suomea, juuri nyt etenkin pääkaupunkiseudun sekä Lahden, Porin, Porvoon, Seinäjoen, Tampereen, Turun ja Vaasan alueilla.

Itä- ja Pohjois-Suomen osalta 5G-verkkoa rakentaa DNA Oyj:n ja Telia Finland Oyj:n yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy. Kolmivuotinen rakennusprojekti käynnistyi maaliskuussa ja on edennyt nopeasti. Tämän vuoden aikana Yhteisverkko avaa uusia tukiasemia vielä laajasti Kaakkois-Suomessa ja Pohjois-Suomen hiihtokeskuksissa. Lisäksi verkko on laajentumassa Pieksämäen, Oulun ja Kuopion alueille.

DNA seuraa jatkuvasti mobiiliverkkonsa käyttömääriä ja kapasiteetin riittävyyttä. Statistiikan perusteella verkkoa uudistetaan tarvelähtöisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhoja tukiasemia vaihdetaan uusiin nimenomaan siellä, missä tarve lisänopeuksille tai -kapasiteetille on suurin. Uuden tukiasematekniikan myötä myös 4G-nopeudet ja -käyttökokemus paranevat.

”5G-verkon nopean laajentumisen ja 5G-laitevalikoiman monipuolistuminen näkyvät selvästi 5G:n suosion kasvussa. Elokuussa jo 70 % DNA:n myymistä puhelimista oli 5G-malleja, ja 5G-verkossa siirretyn mobiilidatan osuus on liki nelinkertaistunut kuluvan vuoden aikana”, summaa DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari.

DNA:n 5G-palveluita voi käyttää jo seuraavilla 114 paikkakunnalla:

Akaa, Alajärvi, Asikkala, Askola, Aura, Espoo, Eura, Eurajoki, Forssa, Haapavesi, Hanko, Harjavalta, Hattula, Hausjärvi, Heinola, Helsinki, Hollola, Hyvinkää, Hämeenlinna, Ii, Ikaalinen, Ilmajoki, Isokyrö, Janakkala, Jokioinen, Joroinen, Juupajoki, Jyväskylä, Jämsä, Järvenpää, Kaarina, Kangasala, Kankaanpää, Karkkila, Kaskinen, Kauhava, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Kokemäki, Kokkola, Kouvola, Kristiinankaupunki, Kruunupyy, Kuopio, Kurikka, Kärkölä, Lahti, Laihia, Lapua, Laukaa, Lempäälä, Leppävirta, Lieto, Liminka, Lohja, Loimaa, Masku, Merikarvia, Muhos, Mäntsälä, Naantali, Nakkila, Nivala, Nokia, Nurmijärvi, Orimattila, Orivesi, Oulu, Padasjoki, Paimio, Parainen, Pedersören kunta, Pertunmaa, Pietarsaari, Pirkkala, Pori, Porvoo, Punkalaidun, Pyhäjoki, Pälkäne, Pöytyä, Raahe, Raasepori, Raisio, Rauma, Riihimäki, Rusko, Saarijärvi, Salo, Sastamala, Seinäjoki, Siilinjärvi, Sipoo, Siuntio, Somero, Suonenjoki, Sysmä, Säkylä, Tampere, Teuva, Turku, Tuusula, Ulvila, Uusikaupunki, Vaasa, Valkeakoski, Vantaa, Vesilahti, Varkaus, Vihti, Ylivieska, Ylöjärvi ja Äänekoski.

Osalla paikkakunnista 5G-verkon peitto kattaa laajasti keskusta- ja taajama-alueet, mutta toisaalla verkko on edelleen hyvin paikallinen. Oman asuinalueensa tilanteen näkee helpoiten DNA:n 5G-kartasta osoitteessa www.dna.fi/5G. Kartan päivittymisessä on viivettä, minkä vuoksi uusimmat päivitykset eivät ehkä vielä näy.

Lähde: STT Info


Muuta luettavaa muualta

Apple Pay maksaminen on nopea ja helppo tapa maksaa ostokset

Apple Pay maksaminen on helppoa. Teet ostoksia helposti ja turvallisesti omalla iPhonellasi, iPadillasi, Apple Watchillasi tai Mac-tietokoneellasi. Maksaminen kaupoissa, verkossa ja sovelluksissa on mahdollista näillä laitteilla yhdellä kosketuksella tai vilkaisulla, ilman,että sinulla on muovikorttia. Lue myös samalla Google Pay maksaminen aihe.

One thought on “DNA:n 5G-peitto kattaa puolet suomalaisista – paikkakuntia jo 114, uusina Aura, Ikaalinen, Kirkkonummi, Pertunmaa, Vesilahti ja Äänekoski”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *