Elisa 5G

Vuoden työympäristöteko 2021 -kilpailun voitto meni Elisan kokonaisvaltaisesta työympäristöjohtamisesta, jossa fyysisellä ja digitaalisella työympäristöillä tuetaan virtuaalista työntekijäympäristöä. Kilpailussa palkittiin A-Insinöörit yrityskulttuurista ja johtamisesta, Spacent uudesta työvälineestä ja teknologiasta sekä Helsingin kaupunkiympäristön toimiala fyysisen työympäristön kehittämisestä. Kunniamaininnan sai HOK-Elanto ja Newsec kokonaisvaltaisesta kriisijohtamisesta koronapandemian keskellä.

Elisan digitaaliset ratkaisut yhdistettynä hyvään johtamiseen, olivat kokonaisuudessaan esimerkillinen työympäristöteko.
Elisan digitaaliset ratkaisut yhdistettynä hyvään johtamiseen, olivat kokonaisuudessaan esimerkillinen työympäristöteko.

Tämän vuoden työympäristöteko-kilpailun teema oli koronapandemian tuomiin haasteisiin vastaaminen. Kilpailun voittajaksi valittiin Elisa Oyj, joka on tehnyt pitkäjänteistä kehitystyötä kokonaisvaltaisessa työympäristöjohtamisessa. Vuoden 2020 aikana fyysisen ja digitaalisen työympäristön muutos skaalattiin läpi Suomen virtuaalisen työntekijäympäristön kehittämisessä.

Elisalla perustettiin pandemian alkuvaiheessa kaksi ryhmää työskentelemään koronatoimenpiteiden parissa. Pienemmän ryhmän kautta ohjattiin kriittisiä toimenpiteitä, kuten suojavarusteita ja laajempi ryhmä ylläpiti tilannekuvaa eri toiminnoista. Organisaatiossa oli jo ennen pandemiaa käytössä muun muassa sovellus tilojen varaamista varten sekä tilojen käyttöastetta laskevia antureita. Näiden käyttöä laajennettiin ja esimerkiksi antureiden tuottamaa tietoa hyödynnettiin lounastarjoilun mitoituksessa sekä siivouksen kohdentamisessa.

”Elisalla oli jo ennen koronapandemiaa laajaa kokemusta joustavasta monipaikkaisesta työstä. Etätöihin siirtymisessä Elisa laajensi nopeasti työkalujen, kuten antureiden ja työpisteiden varausjärjestelmän käyttöä eri toimipisteisiin, mikä mahdollisti turvallisen työskentelyn toimistolla. Nämä digitaaliset ratkaisut yhdistettynä hyvään johtamiseen, olivat kokonaisuudessaan esimerkillinen työympäristöteko”, tuomariston puheenjohtaja Kristiina Borg kertoo.

”Digitalisaation keinoin tuimme elisalaisten siirtymistä etätyöskentelyyn sekä autoimme yhteistyökumppaneitamme koronapandemian aikana. Keräsimme pandemian alusta alkaen mittausdataa eri toimipisteiden ja eri tilojen käytöstä. Tätä tietoa hyödyntämällä julkaisimme Reittioppaassa turvalliset työpisteet ja niiden varausmahdollisuuden. Tulevaisuudessakin tulemme käyttämään digitalisaation mahdollistamaa tietoa toimitilojen käyttäjien palvelimiseksi”, kertoo Elisan toimitilajohtaja Ari Saarinen.

Palkinnot A-Insinööreille, Spacentille, Helsingin kaupunkiympäristölle sekä HOK-Elannon ja Newsecin yhteistyölle

Työympäristö-kilpailussa oli tänä vuonna useampi kategoria: yrityskulttuuri ja johtaminen, uudet työvälineet, teknologiat ja tiedolla johtaminen sekä fyysisen työympäristön kehittäminen.

Kilpailun tuomariston nosti A-Insinöörien konseptin ”Paras työpaikka – sijainnista riippumatta” yrityskulttuuri ja johtaminen -kategorian voittajaksi. Yrityksessä onnistuttiin luomaan yhdessä tekemisen kulttuuri ja vahva luottamus johdon ja henkilöstön välillä. Muutos aiempaan on valtava ja toteutuksessa käytettiin laajoja analyyseja, joissa työntekijät ja asiakkaat olivat keskiössä.

Uudet työvälineet, teknologiat ja tiedolla johtamisen voitto meni Spacentille. Spacent tarjoaa alustan, joka yhdistää organisaatioiden oman toimiston ja laajan etätyöverkoston työntekijöille. Kiinteistön omistajat voivat tarjota vajaakäyttöistä tilaa alustalle joustavasti ympäri Suomen. Tuomariston mukaan Spacentin kokonaisuus on ainutlaatuinen ja toimiva bisnes, joka mahdollistaa aidosti hybridityön. Alusta uudistaa perinteisiä liiketoimintamalleja ja tukee tilankäytön tehokkuutta ja vastuullisuutta.

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala nappasi työympäristöteko-palkinnon fyysisen työympäristön kehittämisestä. Koronapandemian alkuvaiheessa kaupunkiympäristön uudesta toimitalosta napattiin monitoimitila kaupungin muuhun käyttöön, eriytettiin työntekijöiden ja asiakkaiden liikkuminen talossa sekä minimoitiin kohtaamiset tiloissa. Tuomaristo arvosti toimialan ketteriä uusia toimintatapoja, joilla onnistuttiin vastaamaan pandemian tuomiin haasteisiin.

Kilpailun kunniamaininta meni HOK-Elannon ja Newsecin yhteistyölle kriisijohtamisesta ja liiketoiminnan jatkuvuuden varmistamisesta. HOK-Elannon työympäristöä vahvistettiin monelta suunnalta. HOK-Elannon fyysistä työympäristöä myymälöissä vahvistettiin muun muassa suojaplekseillä, tehostetulla siivouksella ja työvuorojen aikataulutuksella. Perehdytykseen ja esimiesvalmennuksiin käytettiin mobiilisovellusta ja henkilöstön kysymyksiin vastattiin päivystävässä koronalinjassa.

Vuosi 2020 muutti työelämää pysyvästi

Vuoden työympäristöteko -kilpailulla halutaan nostaa esiin työympäristöjohtamisen merkitystä ja sen vaikuttavuutta organisaatioiden menestykseen ja työntekijöiden hyvinvointiin.

“Vuosi 2020 oli monella tavalla poikkeuksellinen. Työpaikoilla jouduttiin tekemään nopeita päätöksiä, joilla turvataan toiminnan jatkuvuus ja työntekijöiden ja asiakkaiden terveys. Kilpailulla halutaan skaalata parhaita toteutuksia. Koronapandemia kiihdytti merkittävästi työn ja työympäristöjen muutosta”, kertoo RAKLI ry:n johtaja Mikko Östring.

Vuoden työympäristöteko -kilpailun toteuttavat RAKLI ja IFMA Finland tavoitteena parantaa työympäristöjohtamisen tunnettavuutta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Kilpailulla halutaan tuoda tunnetuksi parhaita työympäristöjen kehittämisen caseja. Kilpailuun osallistui tänä vuonna 17 innostavaa tekoa, joihin voi käydä tutustumassa täällä.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Kristiina Borg CBRE:ltä, Marita Salo Henry ry:stä, Susanna Kallio Kohinalta, Tero Helenius Rakka Worksiltä ja Riina Lahtinen Salo IoT Parkista.

Lähde: STT Info

LUE MYÖS:
Samsung Electronics Nordicin asiantuntijan mukaan kuluttajien kiinnostusta kodin äänentoistolaitteistoon nostaa suoratoistopalveluihin saataville tullut Dolby Atmos -ääniteknologia, joka oli aiemmin lähinnä elokuvateattereiden luksusta. Suomessa kotiteatterijärjestelmien myynnit ovat viime vuosina olleet kasvukäyrällä, käy ilmi GfK:n ja Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:n kokoamista tilastoista*.

Lue myös uutisia aiheista jotka liityvät rahaan osoitteesta www.rahanmaailma.fi


Muuta luettavaa muualta

Suomalaiset ovat kahvikansaa, mutta tiesitkö tämän Moccamasterista?

Ensimmäinen Moccamaster jonka suunnitteli Gerard C. Smit, julkistettiin vuonna 1969. Moccamaster-kahvinkeittimet valmistetaan käsityönä Alankomaissa.Monen suomalaisen taloudesta tai yrityksen toimistosta löytyy Moccamaster, mutta nykyään löytyy myös kahvikapseleita monesta taloudesta. Kapselikahveja on monta eri makua, joten löydät varmasti mieluisan kahvin itsellesi. Tutustu kapselikahvi valikoimiin kapselikahvit.fi nettisivustolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *