DNA:n tammikuun 2022 myydyimmät puhelimet ja älykellot – 5G-puhelimet hallitsevat myös alkuvuoden listaa

DNA:n tammikuun myydyimpien laitteiden listat täyttyivät suomalaisten suosikkimalleista. 5G-laitteet jatkavat puhelinlistan hallintaa. Älykellojen ja aktiivisuusrannekkeiden hankinta on kiinnostanut hyvinvoinnista kiinnostuneita kuluttajia tammikuussa.

DNA:n myydyimpien puhelinten kärkisijat säilyivät ennallaan tammikuun listalla. Muilta osin lista rakentui pääosin Samsungin, Applen ja OnePlussan laitteista. Listalla nähdään myös Xiaomin Redmi Note 10 5G (sijalla 13), ja kahden vuoden tauon jälkeen Android-älypuhelimiin marraskuussa paluun tehnyt Honor nousi DNA:n myydyimpien puhelinten listalle ensi kertaa sijalle 14.

”DNA:n tammikuun listalla erityisen kiinnostavaa on, miten eri valmistajien 5G-mallit jakautuivat ja sijoittuivat listalla. Samsungia, Applea ja OnePlussaa haastavat Xiaomi ja Honor. Erityisen jännittävää on lisäksi se, miten tulevien kuukausien listat muuttuvat uusien haastajien myötä. DNA:n toi 31.1. valikoimaansa Suomen ainoana teleoperaattorina Euroopassa nopeasti kasvavan Realme-valmistajan puhelimia. Lisäksi DNA:n jo vuonna 2018 myyntiin tuoman merkin Pocon uusi malli Poco M3 Pro 5G saapuu DNA Kauppoihin helmikuun alussa”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Älykellot ja aktiivisuusrannekkeet

DNA:n tammikuun myydyimpien kellojen ja aktiivisuusrannekkeiden top-sijat menevät Applen ja Huawein laitteille. Loppulistan valtasivat suomalaisten vuoden 2021 suosikkimallit. Uudet 2022 älykello – ja aktiivisuusrannekemallit tulevat haastamaan listalla olevia malleja. Esimerkiksi DNA:n valikoimiin alkuvuonna tulevat Garminin Fenix 7- ja Suunnon 5 Peak -sarjan mallit kiinnostavat monia laatutietoisia kuluttajia.

”Suomalaisten hiihto- ja hyvinvointi-innostus vaikuttavat vuoden alussa selkeästi älykello- ja aktiivisuusrannekkeiden kysyntään. DNA:n top-listan perusteella erityisesti Applen ja Huawein mallit kiinnostavat näitä harrastajia. Viime vuosina älykellojen ja aktiivisuusrannekkeiden ominaisuudet ovat kehittyneet, joten monet päivittävät laitteensa jo uudempaan esimerkiksi eSIM-malleihin. Haluaisinkin nostaa esiin uutuuslaitteista puhuttaessa myös oikeaoppisen laitteiden kierrätyksen, jonka avulla materiaaleja saadaan uusiokäyttöön ja laitteen tiedot hävitetään tietoturvallisesti. Tämän vuoksi DNA:lle voi tuoda kierrätykseen niin vanhoja puhelimia kuin älykellojakin”, Aavikko toteaa.

DNA:n myydyimmät puhelimet tammikuussa 2022

1. (1.) Samsung Galaxy A12
2. (2.) Samsung Galaxy A52s 5G *)
3. (3.) Apple iPhone 12 5G *)
4. (6.) Apple iPhone 13 Pro Max 5G *)
5. (7.) OnePlus Nord CE 5G *)
6. (8.) Apple iPhone 13 Pro 5G *)
7. (10.) Samsung Galaxy A22 5G *)
8. (9.) Apple iPhone 11
9. (5.) Samsung Galaxy A32 5G *)
10. (4.) Samsung Galaxy A03s
11. (14.) OnePlus Nord 2 5G *)
12. (13.) Apple iPhone 13 5G *)
13. (12.) Xiaomi Redmi Note 10 5G *)
14. (-) Honor 50 5G *)
15. (-) Samsung Galaxy A52

Edellisen kuukauden sijoitus sulkeissa.
*) 5G-puhelin

DNA:n myydyimmät älykellot ja aktiivisuusrannekkeet tammikuussa 2022

1. (2.) Apple Watch Series 7 GPS
2. (8.) Huawei Band 6 *)
3. (5.) Apple Watch Series 7 GPS + Cellular
4. (6.) Apple Watch SE GPS
5. (3.) Huawei Watch GT 2
6. (-) Garmin Fenix 6
7. (11.) Samsung Galaxy Watch4 4G
8. (13.) Garmin Vivomove 3 Sport
9. (1.) Honor Band 5 *)
10. (10.) Honor Magic Watch 2
11. (-) Samsung Galaxy Watch4 BT
12. (-) Samsung Galaxy Watch4 Classic 4G
13. (12.) Apple Watch SE GPS + Cellular
14. (-) Honor Band 6 *)
15. (7.) Huawei Watch Fit *)

Lähde: DNA

LUE MYÖS: OmaSp on julkistanut tilinpäätöstiedotteensa ja järjestänyt tuloksestaan tiedotustilaisuuden. Vuosi 2021 oli kokonaisuudessaan OmaSp:lle vahvan kasvun vuosi ja kaikki keskeiset tunnusluvut nousivat uudelle ennätystasolle

Lue rahasta uutisia www.rahanmaailma.fi verkkosivuilta.


Muuta luettavaa muualta

Oletko jo digitaalisen maailman käyttäjä?

Oletko jo siirtynyt nykyaikaan ja omistat jotain digitaalista? Löytyykö sinulta esimerkiksi kodista jo Elisa Viihde palvelu ja nettiliittymä viihteen seuraamista varten telkkarista? Nettiliittymiä löytyy muiltakin kuin Elisalta. DNA verkko on myös oiva ratkaisu päästä kodissa tai puhelimella internetin mielenkiintoiseen maailmaan.

Mikäli omistat liian vanhan puhelimen joka ei tue esimerkiksi 5G:tä, niin tutustu ihmeessä Gigantti puhelimet tarjontaan ja löydä itsellesi uusi mieluinen puhelin jo tänään. Uudella puhelimella onnistut vaikka missä nykyaikana, esimerkiksi Google Pay maksaminen onnistuu eri kaupoissa nopeasti ja vaivattomasti.

Perinteisestä rannekellosta löytyy nykyään myös digiä, sillä monet urheilijat, pyöräilijät, retkeilijät sekä juoksijat käyttävät suorituksissa älykelloja. Älykelloja alkaa olemaan markkinoilla paljon, mutta Garmin Venu 2 Plus GPS-älykello on vahva monella tapaan. Kannattaa tutustua eri kelloihin myymälässä ennen ostoa, että siinä on kaikki jutut mitä tarvitset. Tutustu samalla myös Garmin inReach Messenger laitteeseen, jolla voi lähettää viestejä verkon ulkopuolelta.Oletko jo lukenut tubettajien tulot aiheita?

One thought on “DNA:n tammikuun 2022 myydyimmät puhelimet ja älykellot – 5G-puhelimet hallitsevat myös alkuvuoden listaa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *