Elisa on jatkanut Itä-Suomen yhteyksiin panostamista ja parantanut 4G- ja 5G-verkon kattavuutta yli 60 alueella kuluvan vuoden aikana. Talven ja kevään aikana verkon laajentaminen jatkuu useilla kymmenillä alueilla.
Elisa on kuluvan vuoden aikana parantanut mobiiliverkon kattavuutta ja kapasiteettia yli 60 alueella Etelä- ja Pohjois-Karjalassa. Vahvistetut alueet sijaitsevat Heinävedellä, Ilomantsissa, Imatralla, Joensuussa, Juuassa, Kiteellä, Kontiolahdella, Lappeenrannassa, Lemillä, Lieksassa, Liperissä, Luumäellä, Outokummussa, Parikkalassa, Polvijärvellä, Ruokolahdella, Taipalsaarella ja Tohmajärvellä.
– Olemme kuluvan vuoden aikana jatkaneet Itä-Suomen mobiiliyhteyksien systemaattista kehittämistä. Teimme merkittävän määrän verkonparannuksia keväällä ennen Elisan 3G-verkon poistumista alueelta, jolloin muun muassa laajensimme 4G-verkon kattavuutta entistä 3G-verkkoa vastaavaksi. Mikäli 3G-verkon sulkemisen myötä kuitenkin paljastuu alueita, joissa 4G- tai 5G-verkon kuuluvuus on heikko, paikkaamme verkkoa tarpeen mukaisesti, Elisan mobiiliverkkojen palvelujohtaja Tiina Höckert kertoo.
Verkonparannukset jatkuvat talven ja kevään mittaan
Talven ja tulevan kevään aikana Elisa jatkaa Etelä- ja Pohjois-Karjalan mobiiliyhteyksien vahvistamista. Työt jatkuvat loppuvuodesta Heinävedellä, Imatralla, Joensuussa, Juuassa, Kiteellä, Kontiolahdella, Lappeenrannassa, Lemillä, Lieksassa, Liperissä, Luumäellä, Nurmeksessa, Parikkalassa, Rautjärvellä, Ruokolahdella, Rääkkylässä, Savitaipaleella, Taipalsaarella ja Tohmajärvellä.
– Seuraavien kuukausien aikana jatkamme mobiiliverkon vahvistamista itärajan läheisyydessä noin 80 alueella. Nämäkin parannukset koskevat 4G- ja 5G-verkkoja, joihin lähes kaikki mobiiliverkon liikenne nykyään keskittyy. Parannuksista hyötyvät puhelinkäyttäjien lisäksi myös asiakkaat, jotka käyttävät mobiiliverkkoa kodin nettiyhteytenä, Höckert jatkaa.
Sujuva mobiilipalveluiden käyttö vaatii nykyään 4G- tai 5G-kyvykkään laitteen
Suomessa sekä monissa muissa Euroopan maissa luovutaan parhaillaan tai on jo luovuttu 3G-verkosta. Onkin erityisen tärkeää tarkistaa, että omat ja läheisten laitteet tukevat nykyaikaisia 4G- tai 5G-verkkoja. Muussa tapauksessa verkonparannuksista ei ole käyttäjälle hyötyä.
– Mobiilipalveluiden käyttö Suomessa sekä ulkomailla vaatii jatkossa sen, että käytössä on 4G- tai 5G-kyvykäs laite. Valtaosalta suomalaisista tällainen puhelin jo löytyykin, sillä esimerkiksi Elisan myymistä puhelimista yli 90 prosenttia on ollut jo pitkään 5G-puhelimia ja loput 4G-puhelimia. Vanhoja 3G-puhelimia voi toki käyttää vielä 2G-verkossa, mutta se ei ole suositeltavaa, koska puheluiden ja dataliikenteen laatu on siinä nykyaikaisia verkkoja heikompi, Höckert muistuttaa.
Yritysten on niin ikään hyvä tarkistaa, että heidän käyttämänsä laitteet tukevat joko 4G- tai 5G-verkkoa. Tietyissä käyttötapauksissa myös 2G-verkko riittää palvelemaan verkkoon kytkettyjä IoT-laitteita, jos näiden lähettämät datamäärät ovat pieniä.
– Esimerkkinä tarkistettavista laitteista voisi mainita vanhat maksupäätteet, jotka saattavat toimia vain 3G-verkossa. Nämä on hyvä päivittää nykyaikaan, jotta ne eivät jää yrityksen liiketoiminnan pullonkaulaksi, Höckert kuvailee.
Elisan mobiiliverkon tarkat kuuluvuusalueet voi tarkistaa Elisan kuuluvuuskartalta. Elisan 5G-verkko kattaa jo yli 90 prosenttia suomalaisten asuinpaikoista.
Lähde/Tiedote: Elisa
Muuta mielenkiintoista luettavaa
Mikä on internetin nopeustesti?
Internetin nopeustesti on välttämätön työkalu verkkosivuston omistajille ja käyttäjille. Se mittaa internet-yhteyden nopeuden, joka vaikuttaa suoraan sivuston latausaikaan. Nopeustesti mittaa internet-yhteytesi lataus- ja lähetysnopeudet. Se antaa selkeän kuvan siitä, kuinka nopeasti sivustosi latautuu eri käyttäjille eri puolilla maailmaa. Nopeampi latausaika parantaa käyttäjäkokemusta ja vaikuttaa myönteisesti hakukoneiden sijoitukseen. Suosittuja sivustoja, jossa nopeutta voi testata on mm speedtest tai DNA nopeustesti.
Suomen Presidentinvaalit 2024
Suomen presidentinvaalit 2024 ovat vaalit, joissa valitaan maan valtionpäämies. Vaalit järjestetään joka kuudes vuosi, ja niihin osallistuvat ehdokkaat keräävät kannatusta äänestäjiltä. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, nimittää hallituksen, ja hänen roolinsa on enimmäkseen edustuksellinen. Vaalit käydään suoralla kansanäänestyksellä, ja voittaja tarvitsee yli puolet äänistä tullakseen valituksi ensimmäisellä kierroksella. Toisella kierroksella kaksi suosituinta ehdokasta kilpailevat keskenään. Tutustu Suomen presidentinvaalit 2024 aiheeseen.
Mobiilimaksaminen yleistyy kaupassa – Maksa ostokset käteväsi puhelimella
Miten maksaa puhelimella kaupassa? Puhelimella maksaminen tarjoaa poikkeuksellista nopeutta ja helppoutta kaupassa asioimiseen. Älypuhelimessa olevat maksusovellukset mahdollistavat sujuvan maksuprosessin ilman käteisen tai kortin käyttöä. Suosituimmat maksusovellukset ovat mm. MobilePay ja Google Pay maksaminen.
Iskunkestävä Puhelin – Luotettava kumppani kaikissa seikkailuissa
Iskunkestävä puhelin on välttämätön kumppani aktiiviselle elämäntavalle. Se tarjoaa suojaa pudotuksilta, kolhuilta ja vedenroiskeilta, jotta voit huoletta seikkailla missä tahansa ympäristössä. Iskunkestävät puhelimet eivät tingi suorituskyvystä, vaan tarjoavat silti nopeat yhteydet, terävän näytön ja pitkän akunkeston. Älä enää pelkää vaurioita tai särkyviä näyttöjä – iskunkestävä puhelin on ratkaisu, joka mahdollistaa seikkailut pelotta!