Huawei esittelee joukon uusia tuotteita IFA 2022 -tapahtumassaHuawei esittelee joukon uusia tuotteita IFA 2022 -tapahtumassa

Huawei esittelee innovaatiotyönsä viimeisimpiä tuloksia julkistamalla useita uusia tuotteita kuluttajaelektroniikkaan keskittyvässä IFA 2022 -tapahtumassa Berliinissä.

Huawein laitteet ja sovellukset tuovat käyttäjille ilahduttavia, yhteentoimivia ja helppokäyttöisiä ominaisuuksia. Tämä on selkeästi nähtävillä myös IFA:ssa esiteltävässä uutuuslaitteiden valikoimassa, johon lukeutuu älykkäitä huippuluokan toimistolaitteita, terveyttä tukevia puettavia laitteita ja viimeisimpiä kehitysaskeleita puhelinvalokuvauksen saralla.

Huawei Watch D

Lukuisat Huawein puettavat laitteet mahdollistavat terveyden seurannan laajasti esimerkiksi tarkan sykemittauksen tai Sp02-seurannan muodossa. Aiemmin tänä vuonna yhtiö julkisti Huawei Watch D:n, jonka uraauurtava järjestelmä mittaa lisäksi käyttäjän verenpaineen sekä sisältää tuen EKG-mittauksille.

Huawei Watch D voi toimia kattavana terveysavustajana, kiitos ympärivuorokautisen SpO2- ja sykemittauksen. Käyttäjä voi asettaa laitteeseen automaattisen ilmoituksen alhaisille veren happipitoisuuksille. Lisäksi Watch D tukee unen ja stressin seurantaa.

Huawei MateBook X Pro

Huawein viimeisin kevyt huippukannettava, MateBook X Pro, kokoaa kauniisiin mattametallisiin kuoriinsa joukon innovatiivisia ominaisuuksia. Kevyiden ja kestävien magnesiumseosten käyttö yhdessä Micro-arc Oxidation -päällysteen kanssa takaa, että MateBook X Pro on helposti kannettava, kestävä sekä miellyttävä pidellä.

MateBook X Pro erottautuu massasta 14,2 tuuman 3.1K FullView -näytöllä ja MateBook-laitesarjan historian kehittyneimmällä kosketuslevyllä. Huawei Free Touch tukee jopa kahdeksaa hyödyllistä hallintaelettä esimerkiksi kuvakaappausten ottamiseen sekä kirkkauden ja äänenvoimakkuuden säätöön.

Tehoista vastaa 12. sukupolven Intel® Core™ -suoritin, jonka uusi hybridiarkkitehtuuri on 60 % edeltäjäänsä tehokkaampi. Huawei Shark Fin Fan -jäähdytysjärjestelmä taas mahdollistaa sen, että MateBook X Pro -tietokoneen suorituskyky pysyy korkeana pitkiä aikoja.

Huawei nova 10 ja nova 10 Pro

Uudet Huawei nova 10 ja nova 10 Pro -älypuhelimet keskittyvät valokuvauksen viimeisimpiin trendeihin. Laitevalmistajat ovat perinteisesti panostaneet ennen kaikkea puhelimen takakameraan, vaikka sosiaalisen median kasvun myötä etukamerasta on tullut tärkein ominaisuus miljoonille käyttäjille.

Huawei nova 10 ja nova 10 Pro ovat ensimmäiset älypuhelimet, jotka kääntävät asetelman päälaelleen. Molemmissa laitteissa on etupuolella vakuuttava 60 MP:n ultralaajakulmakamera, joka kykenee jopa 4K-videotallennukseen. Huawei nova 10 Prossa on lisäksi erillinen 8 MP:n potrettikamera kirkkaita ja tarkkoja lähikuvia varten.

Etukameran ohella uusimmissa nova-puhelimissa on monia nuorisoa kiinnostavia ominaisuuksia, kuten 50 MP:n takakamera kehittyneellä kuvaprosessoinnilla, korkean virkistystaajuuden näyttö ja pikalataus. Kokonaisuuden viimeistelee sulava muotoilu. Huawei nova 10 Pro -älypuhelimen paksuus on vain 7,88 millimetriä, ja nova 10 on vielä hoikempi vain 6,88 millimetrin paksuisena.

Huawei Mobile Services (HMS)

Huawein HMS-ekosysteemi kehittyy jatkuvasti ja nopeasti. Tarjonta sisältää huippuluokan kartta- ja navigointipalveluita, hakupalveluita, viestipalveluita sekä ostomahdollisuuksia käyttäjille lukuisilla eri laitteilla. Lisäksi Huawei panostaa edelleen AppGallery-sovelluskauppansa kehittämiseen. AppGallerylla on kuukausittain jo 580 miljoonaa aktiivista käyttäjää, joista yli 45 miljoonaa sijaitsee Euroopassa. Tarjolla olevien sovellusten määrä on kasvanut vuositasolla 147 %, ja yli 5,5 miljoonaa rekisteröitynyttä sovelluskehittäjää työstää jatkuvasti lisää.

“On mahtavaa olla taas mukana IFA-tapahtumassa koko maailmaa haastaneiden viime vuosien jälkeen. IFA on aina tarjonnut loistavan mahdollisuuden esitellä uusimpia innovaatioita läpi teknologiakentän, ja luonnollisesti Huaweillakin on tänä vuonna jännittävää esitettävää”, toteaa William Tian, WEU President, Huawei.

“Olemme keskittyneet huolella muotoiltuun ja suunniteltuun laitteistoon, saumattomia kokemuksia useilla laitteilla tarjoavaan ohjelmistoon sekä käyttäjien tarpeisiin erityisesti suunnattuihin valokuvausominaisuuksiin. Terveys- ja liikuntaominaisuuksista viihteen kautta älykkäisiin toimistoratkaisuihin – Huawei jatkaa rajojen rikkomista ja tuo jälleen uusia teknologisia edistysaskeleita miljoonille uskollisille asiakkaillemme läpi Euroopan”, Tian jatkaa.

Huawein keynote-esitys IFA-tapahtumassa pidetään 11:30 Suomen aikaa lauantaina 3. syyskuuta.

Lähde ja kuva: Huawei

Katso myös: Huawei P30 Pro


Muuta luettavaa muualta:

Suomalaiset ovat kahvikansaa, mutta tiesitkö tämän Moccamasterista?

Ensimmäinen Moccamaster jonka suunnitteli Gerard C. Smit, julkistettiin vuonna 1969. Moccamaster-kahvinkeittimet valmistetaan käsityönä Alankomaissa.

Monen suomalaisen taloudesta tai yrityksen toimistosta löytyy Moccamaster, mutta nykyään löytyy myös kahvikapseleita monesta taloudesta. Kapselikahveja on monta eri makua, joten löydät varmasti mieluisan kahvin itsellesi. Myös kapselikahvit -verkkosivusto on jo tehty kapselikahveista kiinnostuneille.

Yleiset haittaohjelmat ja haavoittuvuudet Suomessa ja maailmalla

Tutkijat raportoivat, että kehittynyt, itsestään leviävä ja modulaarinen troijalainen Emotet on edelleen maailman yleisin haittaohjelma. Suomen yleisin kyberkiusa oli Netwalker, joka tunnetaan myös nimellä Mailto.

Älykodit löytyy jo useasta ihmisen kodista

Älykoti tarjoaa ihmisille kotiin uusinta uutta tekniikkaa, jotka helpottavat arkeamme, auttavat säästämään energiaa ja lisäämään kodin turvallisuutta.

By Niko

One thought on “Huawei esittelee joukon uusia tuotteita IFA 2022 -tapahtumassa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *