Itsenäinen 5G-verkko käyttöön Telian koko 5G-verkossaItsenäinen 5G-verkko käyttöön Telian koko 5G-verkossa

Telia on laajentanut viime vuoden loppupuolella tuotantokäyttöön otetun itsenäisen (standalone) 5G-verkon yhtiön koko 3,5 gigahertsin taajuusalueella toimivaan 5G-verkkoon.  

Telia otti itsenäisen 5G-ydinverkon tuotantokäyttöön marraskuussa 2021 ensimmäisenä operaattorina Pohjoismaissa ja yhtenä ensimmäisistä operaattoreista Euroopassa. Viimeisten kuukausien aikana standalone-ominaisuus on ollut käytössä kymmenissä paikoissa ympäri Suomen.

”Käyttäjien palaute oli kannustavaa. Itsenäinen 5G-verkko koettiin hyväksi vaihtoehdoksi kodin kuituyhteydelle ja nopeuksiin oltiin tyytyväisiä. Odotuksia oli vielä matalammalle viiveelle, ja tekniikka kehittyykin vielä päivitysten myötä. Hyvän palautteen kannustamana päädyimme aktivoimaan ominaisuuden koko 5G-verkossamme, ensi vaiheessa 3,5 GHz:n varsinaisella 5G-taajuudella”, kertoo Telian 5G-ohjelman johtaja Janne Koistinen.

Itsenäisen 5G-verkon etuna on entistä alhaisempi viive ja vakaampi yhteys esimerkiksi sisätiloissa. Itsenäisen ydinverkon ansiosta verkkoa voidaan viipaloida, eli ensimmäistä kertaa mobiiliverkoissa voidaan nyt huomioida asiakkaiden yksilöllisiä nopeuden, viiveen tai tiedonsiirron määrän tarpeita.

Telia jatkaa itsenäisen 5G-verkon ominaisuuksien varaan rakentuvien kaupallisten lanseerausten valmistelua tulevina kuukausina.

Itsenäinen 5G jo käytössä yritysten privaattiverkoissa

Teollisuusyritykset ovat löytäneet ensimmäisenä 5G:n mahdollisuudet. Itsenäisessä 5G-privaattiverkossa yrityksen kriittinen tietoliikenne on turvattu ja tarvittava kapasiteetti varmistettu. Agnico Eagle Finland Oy ottaa Kittilässä käyttöön ensimmäisiä laajamittaisia 5G-privaattiverkkoja, ja Telia toimittaa 5G-privaattiverkon Posiva Oy:lle Eurajoelle valmistuvan ydinpolttoaineen loppusijoitusprosessin tarpeisiin. Telia ja Nokia esittelivät ensimmäisenä maailmassa 4G- ja 5G-verkon viipalointiin ja reunalaskentaan perustuvan virtuaalisen yksityisverkon Sandvikin testikaivoksessa Tampereella.

Itsenäisen 5G-verkon käyttöönoton myötä tähän asti vain privaattiverkoissa hyödynnetyt ominaisuudet tulevat käyttöön myös julkisissa verkoissa.

Lähde: Telia


Muuta luettavaa muualta

Samsung ja suosittu TikTok lanseeravat StemDrop -musiikkialustan

Uusi kansainvälinen musiikkialusta StemDrop heijastaa Samsungin sitoutumista luovan ilmaisun vahvistamiseen. TikTokin käyttäjät voivat sen avulla löytää uutta musiikkia ja aloittaa maailmanlaajuisia musiikkiyhteistöitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *