Valtioneuvosto on jättänyt eduskunnalle esityksen, jonka perusteella koronapassin käyttöönotto Suomessa mahdollistettaisiin lokakuussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kehittää parhaillaan koronatodistuksen QR-koodin lukusovellusta, jolla Omakannasta saatavaa koronatodistusta voitaisiin käyttää koronapassina. Ennen lukusovelluksen julkaisemista THL on halunnut kokeilla sen toimivuutta ja käytettävyyttä. THL pyysi Helsingin kaupungilta apua kokeiluun, johon kaupunki suostui mielellään. Helsingin kaupunki järjesti jo elokuussa kaksi tilaisuutta, joissa koronapassin mahdollisia toimintamalleja pilotoitiin.

”Olemme mielellämme auttamassa THL:ää varmistamaan, että kansallinen lukusovellus on toimiva ja helppokäyttöinen. On kaupungin ja koko yhteiskunnan etu, että koronapassin käyttö on mahdollisimman suoraviivaista, jos koronapassia tarvitaan korvaamaan muita rajoituksia,” toteaa koronapassiasiaa kaupungilla koordinoiva yrityspalvelut-yksikön päällikkö Jani Moliis.

Tarkoituksena oli kokeilla koronatodistuksen lukusovelluksen toimivuutta vaihtuvissa olosuhteissa

Helsingin kaupunki järjesti koronatodistuksen lukusovelluksen testitilaisuuden torstaina 23. syyskuuta. Tilaisuuteen osallistuneet Helsingin kaupungin työntekijät testasivat lukusovellusta keskustakirjasto Oodissa. Omakannasta haettua koronatodistusta luettiin lukusovelluksella erilaisissa ympäristöissä joko puhelimelle ladattuna tai paperille tulostettuna. Tarkoituksena oli kokeilla, miten lukusovellus toimii esimerkiksi erilaisissa valaistusolosuhteissa. THL vastaa lukijasovelluksen teknisestä toteutuksesta STM:n rahoituksella ja ohjaamana. Sovelluksen teknisestä kehityksestä vastaa Solita.

”Pilotointi Oodissa auttoi varmistamaan, että sovelluksen käyttö tuntui riittävän helpolta, jotta sovellusta voidaan joustavasti käyttää eri tilanteissa ja se voi osaltaan auttaa tilaisuuksien turvallista järjestämistä”, toteaa THL:n tietoarkkitehti Mika Pihlajamäki

THL:n ja Solitan kehittämää sovellusta ollaan ottamassa laajemmin käyttöön, kun koronapassin mahdollistava lainsäädäntö astuu voimaan. Uusi koronapassisovellus tulee tällöin saataville Android- ja Apple-puhelimien sovelluskauppoihin ja on kenen vain ladattavissa älypuhelimelleen.

Sovellus on yksinkertainen mutta välttämätön, mikäli koronapassi otetaan Suomessa käyttöön. Oli hienoa nähdä käyttäjien innostus ja saada palautetta käytön helppoudesta helsinkiläisiltä”, toteaa Solitan Terveys- ja hyvinvointitoimialan johtaja Risto Kaikkonen.

Helsingin kaltaisissa suurissa kaupungeissa kulttuuri-, tapahtuma- ja ravintolatoimialoilla on keskeinen merkitys elinvoiman luojana. Koronapassilla olisikin siksi iso merkitys yhteiskunnan hallitussa avautumisessa sekä matkailun uudelleen käynnistymisessä ja siksi Helsinki on osallistunut aktiivisena valtionhallinnon kumppanina koronapassin käyttöönoton mahdollistamiseen ja pilotointiin. Passin käyttöönoton myötä voitaisiin olennaisella tavalla helpottaa paitsi yritysten toimintaa, myös vähentää erityisesti palvelualalla työskentelevien nuorten työttömyyttä.

Lähde: STT Info

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *